tiistai 6. maaliskuuta 2012

Turkka Hautala: Paluu

Luin viime kuussa Turkka Hautalan esikoisromaanin Salo, ja tykkäsin siitä tosi paljon. Niinpä piti sitten tämä Paluukin käydä poimimassa kirjastosta, ja kovasti päädyin pitämään tästäkin. Hautala kirjoittaa sujuvasti ja mukavan koukuttavasti, niin, että kirjaa ei tee mieli laskea käsistään. Henkilöhahmot ovat myös molemmissa kirjoissa olleet aitoja ja kiinnostavia, ja vielä puhuvat niin hauskasti murteella, kuten nämä Dingosta keskustelevat teinitytöt:

Mut on se silti ihanin.
Nii o. Sil on nii ihanat silmät.
Niis on meikkii.
Pal välii.
Must kyl Jonttu o viä ihanampi.
Nii ja Pepe.
Ei oo! Kauhee karvapää.
Tiäsik te et sen oikee nimi on Pertti?
Kene?
Noimanni.
Mitä!
Ei voi ol!
On on! Pertti Niämine.
Mun isän nimi on Pertti.
Hyi!

(Toim. huom. Minusta ehdottomasti ihanin Dingon pojista oli Quuppa, Noimanni oli vasta kakkossijalla. Jonttu oli kaikista ällöin.)


Helsingissä opiskeleva (tai jotain opiskelun suuntaista yrittelevä) Väinö Linna palaa kotikaupunkiinsa tarkoituksenaan löytää isänsä, jota hän ei ole nähnyt vuosiin. Väinöllä on paljon hyviä muistoja isästä lapsuusajalta, vaikkakin useimpiin muistoista liittyy Muscat, White Horse tai useampi pullo olutta. Suurena Bukowskin ihailijana isä on viettänyt idolinsa kaltaista elämää, mikä on lopulta aiheuttanut yhteydenpidon katkeamisen isän ja lapsien välillä.

Väinön isän alkoholismia oli minusta kuvattu kirjassa hyvin, jotenkin niin että riippuvuuden ja sen asteittaisen pahenemisen ymmärsi pienistä asioista Väinön muistellessa lapsuuttaan. Sellaisista asioista, joita lapsi ei ymmärrä mutta jotka sivusta seuraava lukija huomaa ja huolestuu. En oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta Hautalan tapa kuvata alkoholismia on minusta jotenkin epätyypillinen ainakin suomalaisessa kirjallisuudessa. Kun kirja loppui, päällimmäinen ajatukseni oli, että olipas hieno alkoholismin kuvaus, vaikka ei juopottelu edes ollut pääasia tarinassa.


Kirjassa vilahtelee muutamia edellisestä romaanista tuttuja hahmoja, ainakin Hattuleidi ja pitserianomistaja Pako. Hauska idea, vähän sama kuin bongaisi elokuvasta jonkin cameoroolin. (Ainakin Stephen King on harrastanut tällaista "sisäpiirihuumoria" paljonkin, hänen kirjoissaan törmää vähän väliä vanhoihin tuttuihin.) Minua huvitti suuresti myös kohtaus, jossa poikaporukka valtaa Radon 4 -yhtyeen keikkabussin ja sotkee sen kostoksi siitä, että yläasteen tytöt ovat olleet kiinnostuneempia miesduon pitkätukista kuin oman ikäisistään pojista. Kermavaahtoa ja rakkautta, sitä ihanaista makeaa, wo-o-o-ou!




Turkka Hautala: Paluu (Gummerus 2011)
315 sivua
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Kirjastosta

3 kommenttia:

  1. Kiva että tykkäsit, Hautala on mahtava :) Innolla odotan miehen seuraavaa kirjaa jonka pitäisi ilmestyä ihan piakkoin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, en tiennytkään että Hautalalta on tulossa uusi kirja. Odotan innolla!

      Poista
  2. Paluu on ihana! <3 Samaten miehen uutukainen, Kansalliskirja! Minulla on vielä Salo lukematta, mutta toisaalta tekisi mieli lukea Paluukin jo pian uudestaan. :)

    VastaaPoista