maanantai 19. syyskuuta 2011

Keittokirjoja, osa 3. Marianne Kiskola: Papu, porkkana ja hillopulla

Kolmantena lempikeittokirjoistani esittelen Marianne Kiskolan kirjan Papu, porkkana ja hillopulla - kasvisruokaa perheelle. Kuten alaotsikostakin voi päätellä, kirja sisältää koko perheelle sopivia herkullisia ja helposti valmistettavia kasvisruokia ja leivonnaisia. Kirjassa on myös juomareseptejä, säilöntäohjeita, mausteseoksien ohjeita ja oma osionsa kasvisyöjien jouluruoille. Lisäksi kirjan lopussa kerrotaan vitamiineista ja niiden lähteistä, erikoisemmista ruoka-aineista (kuten miso tai seitan) sekä kasvisruokavalion sopivuudesta ja soveltamisesta pikkulapsille, raskaana oleville tai ikäihmisille. Melko kattava paketti siis, ja sopii hyvin aloittelevallekin kasviskokkaajalle.


Kirjan ohjeet ovat yksinkertaisia, selkeitä perusruokia, ilman kummempia krumeluureja tai voimakkaita mausteita. Voisin veikata näiden sapuskoiden sopivan lapsiperheen arkeen, jossa keittiössä pipertelyyn ei ole tuntikaupalla aikaa. Kirjassa on myös paljon sellaisia ohjeita, joita vähän isommat lapset voivat kokkailla itsekseenkin, kuten Juniorin jalostettu nuudeliateria tai Alexin paras vadelmakiisseli.

Ohjeet on nimetty Kiskolan tyyliin hauskasti ja persoonallisesti: Jääkauden banaanipiiras, Kuskus kuutamonsiltailtoihin, Falafelit faaraoiden maasta, Papudippi pahan päivän varalle. (Samantyyppisiä nimiä on Kiskolan toisessakin keittokirjassa Kasvisruokia Aasiasta, jonka esittelen ehkä ensi viikolla.) Kuvat ovat tässäkin kirjassa isoja ja kauniita, nälkä tulee niitä katsellessa!





Olin aikeissa tarjota teille Pappilan jumalaista paprikakeittoa (joka todella on juuri niin hyvää kuin nimi antaa ymmärtää!), mutta koska viime viikollakin oli keitto-ohje, saatte tällä kertaa jälkiruokaa ihanan mustikkapiirakan muodossa. Tämä on tosi hyvää, valmistuu nopsasti ja sisältää suurta rakkauttani, kookosta. Nam!

Eestinmetsän mustikkapiiras
Soveltuu parhaiten kaipaukseen, isoihin iloihin ja muihin tunnehepuleihin.

100 g margariinia (minä käytän aina voita)
2 reilua banaania (reilu = Reilun kaupan. Koon puolesta pienemmätkin banskut riittävät, tai yksi iso.)
2 dl raakaruokosokeria
3 dl riisijauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl soijakermaa tai luomukermaa
5 dl mustikoita
1 dl kookoshiutaleita
margariinia (tai voita) ja korppujauhoja

1. Säädä uuni 200 asteeseen.
2. Voitele ja jauhota piirasvuoka korppujauhoilla.
3. Sulata margariini kattilassa.
4. Vaahdota banaanit, sokeri ja sulatettu margariini sähkövatkaimella.
5. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää banaanivaahtoon.
6. Lisää kerma.
7. Sekoita haarukalla mustikat taikinaan ja kaada taikina piirasvuokaan.
8. Ripottele kookoshiutaleet piirakan päälle.
9. Paista mustikkapiirasta 30 minuuttia.


Marianne Kiskola: Papu, porkkana ja hillopulla (Tammi 2008)
Kuvat Pia Inberg
Sivuja 224

3 kommenttia:

  1. Voisinkin haluta tämän kirjan itselleni. Aikoinaan töissä ihailin tuota pirteää kantta ja taittoa.

    Yksinkertaiset reseptit ovat parhautta - etenkin pikkulapsiperheissä. Ja tuo mustikkapiirakka kuulostaa todella hyvältä, vaikka minä en pidä kookoksesta yleensä makeassa ruoassa, vaan vain suolaisessa. :D Mutta banaani ja mustikka ovat yhdessä ihania. Olen aika huono tai laiska leipoja, ja teen piirakat yleensä kaupan valmispohjaan, mutta tuota kyllä nyt houkuttelisi kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Tämäkin vaikuttaa mielenkiintoiselta keittokirjalta ja maanläheisemmältä kuin se edellinen kasvisruokakeittokirja. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  3. Karoliina: Tuo Eestinmetsän mustikkapiiras on tosi helppo ja nopsa tehdä, varmasti onnistuu laiskemmaltakin leipojalta. :)

    Annika: Kirja on mukavan maanläheinen, mutta ohjeissa on silti usein jotain pientä jujua, eli ei ihan perusmakaronilaatikko-linjalla mennä.

    VastaaPoista